Vastuuprosessi

Vastuuprosessi

Vastuuprosessi on malli siitä, kuinka ihmismieli reagoi vastoinkäymisiin ja kuinka ihmiset ottavat tai välttelevät vastuuta. Näin se toimii:

Kun elämässä tulee vastaan ongelma ja alkaa ahdistaa, on ensimmäinen refleksimme syyttää ongelmasta toista henkilöä: "Myöhästyin töistä, koska en löytänyt auton avaimia. Vaimo on taas siivonnut!". Syyttäminen tapahtuu salamannopeasti, eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, siirsikö vaimo avaimia vai ei.

Hetken kuluttua mielemme siirtyy seuraavan mielentilaan ja selittää ongelman ympäristön viaksi: "Noh mehän olemme lapsiperhe, lapset leikkivät ja sotkevat, kaikki on aina hukassa." Syypää on siis tilanne tai olosuhteet, ei joku toinen henkilö.

Toistaiseksi mielemme on etsinyt syntipukkia ulkoapäin, nyt sen huomio kääntyy sisäänpäin ja se alkaa hävetä itseään: "Jos en olisi sellainen sottapytty, en aina hukkaisi avaimiani." Ja koska mielestämme olemme syyllisiä, on ihan oikein, että meitä hävettää ja kärsimme.

Tilanteen vielä kypsyessä mielemme siirtyy pakon mielentilaan. "Noh jostain minun on nyt avaimet vain pakko löytää. Ja sitten illalla kai minun on pakko puhua vaimon kanssa, ettei koskisi avaimiini." Velvollisuuden taakka on raskas. Emme haluaisi, mutta olemme ansassa eikä vaihtoehtoja ole. "Sisulla vain, sillä isoisoisäkin kuokki suosta pellon. Perkele!"

Jos ongelma aiheuttaa tarpeeksi paljon ahdistusta laukeaa mielen varoventtiili: luovuttaminen. Silloin yritämme unohtaa ongelman ja haemme helpotusta vaikka suklaajäätelöstä ja Netflix-maratonista, tai lähibaarista.

Jos edellisistä mielentiloista pääsee eteenpäin, voi päätyä mielentilaan nimeltään vastuunotto. Vastuunotossa haluamme omistaa ongelman ja meillä on tavoite. Ottaa päähän, mutta luotamme siihen, että saamme ongelman ratkaistua. Ja mikä tärkeintä, voimme käyttää koko aivokapasiteettiamme, loogista päättelykykyämme ja tunneälyämme ongelman ratkaisemiseen.

Vastuuprosessin alin mielentila on kiistäminen, joka on hieman tylsä mielentila, koska siinä mielentilassa ei ole ongelmia. Mielemme on laittanut laput silmille ja kieltäytyy niitä näkemästä.

Syyttäminen paha, häpeä hyvä

Syyttäminen ja selittely ovat vastuuprosessissa punaisia mielentiloja, koska yhteiskunta torjuu toisten syyttämisen ja selittelyn: "älä selittele!”, “vältteletkö vastuuta vai?”. Häpeä ja pakko taas ovat vihreitä, koska yhteiskunta kannustaa häpeämistä ja vastuun kantamista: “häpeäisit!”, “sinun on pakko pyytää anteeksi!”, “kiltit tytöt eivät…” ja “sisulla, perkele!”. Usein ihmiset tarkoittavatkin vastuulla ulkoista pakkoa eivätkä vapaaehtoista, omasta halusta kumpuavaa vastuunottoa. Ikävää, ettei suomen kielessä ole omia sanojaan näille kahdelle erilaiselle vastuulle.

Minä ja muut

Sovella vastuuprosessia vain itseesi. Vastuuprosessi on helppo nähdä toisissa ihmisissä, mutta vaikea nähdä itsessä. Jos vaadit toiselta tai itseltäsi vastuunottamista, parhaimmillaan lopputuloksena on pakko ja pahimmillaan häpeä. Vastuunoton mielentilaan pääsee vain omasta vapaasta tahdosta! Vaatimisen sijaan voit selittää vastuuprosessin ja näyttää esimerkkiä omalla käytökselläsi.

Vastuuprosessi on luonnollinen prosessi. Syyttämällä, selittämällä ja häpeämällä aivomme säästävät energiaa. Tässä ei ole mitään vikaa, mutta emme vain silloin käytä kaikkia hoksottimiamme ja luovuuttamme ongelmien ratkaisemiseen. Miksi haaskata energiaa asian selvittämiseen, kun olen jo vakuuttunut siitä, että syypää on Mikko? Tai se, että minä itse en ole kelvollinen ihminen.

Avaimet vastuunottoon

Perusajatuksena vastuuprosessin hyödyntämisessä on kiinnittää huomiota omiin mielentiloihinsa ja valita mistä mielentilasta haluaa toimia. Kun huomaa olevansa syyttämisen, selittelyn, häpeän tai pakon mielentiloissa, voi tehdä valinnan: haluanko toimia sokeasti tästä mielentilasta vai harkiten vastuunoton mielentilasta?

Vastuunottamiseen kolme avainta ovat:

  1. Aikomus toimia vastuunoton mielentilasta, kun ottaa päähän.
  2. Tietoisuus omasta mielentilasta ja oman mielen kertomista tarinoista, tilanteesta ja ympäristöstä.
  3. Kykyä kohdata todellisuus sellaisena kuin se on ja haastaa oman mielen sepittämä selvitys ongelman syystä.

Jokaista avainta voi onneksi harjoitella. Vaikka joka kerta, kun jokin asia ottaa päähän.

"Ärsykkeen ja reaktion välissä on tyhjä tila. Tuossa tyhjässä tilassa meillä on voima valita reaktiomme. Reaktiossamme on kasvumme ja vapautemme."
— Viktor E. Frankl

Lisätietoa